Kategoriat
Ajankohtaista

Katuväkivallan juurisyihin on puututtava

Nuorisoalan toimijat ja asiantuntijat peräänkuuluttavat vetoomuksessaan nuorten vähäosaisuuden ja Suomessa tapahtuvan katuväkivallan juurisyiden tunnistamista ja korjaamista. Ongelmia ei ratkaista keskittymällä oireeseen vaan nuorten asemaa on ajateltava laajemmin ja pysäytettävä nuorten pahoinvoinnin kasvu. Kommunistinuoret on mukana vetoomuksen allekirjoittajissa.

nn

Vetoomuksessa todetaan, että nuorten väkivaltainen ja rikollinen käytös on erittäin huolestuttava ja ratkaisuja vaativa ongelma. Poliisin mukaan tunnistettuja katujengejä on tällä hetkellä noin kymmenen ja niissä vaikuttaa arviolta sata ihmistä, joista suurin osa on nuoria aikuisia. Samoin katuryöstöistä epäiltyjen määrä mitataan kymmenissä. Kaikkiaan 15-29-vuotiaita nuoria on Suomessa noin 960 000. Keskustelu ja ratkaisuehdotukset on kohdistettava nuorten pahoinvoinnin ja syrjäyttämisen juurisyihin, sillä niistä nämä näkyvät oireet kumpuavat.

n

Kommunistinuoret näkee, että monet tehokkaimmat toimet liittyvät ennaltaehkäisyyn, nuorten vaikutusmahdollisuuksien vahvistamiseen sekä lähipalvelujen, koulutuksen ja nuorisoalan toimijoiden resurssien tason parantamiseen.

n

Nuorten hyvinvointiin liittyvien ongelmien ratkaisuun tarvitaan monenlaisia toimia. Kommunistinuoret näkee, että monet tehokkaimmat toimet liittyvät ennaltaehkäisyyn, nuorten vaikutusmahdollisuuksien vahvistamiseen sekä lähipalvelujen, koulutuksen ja nuorisoalan toimijoiden resurssien tason parantamiseen. Nuorisoalan toimijat muistuttavat vetoomuksessaan, että yhteiskunnan ylimpänä vallankäyttäjänä eduskunnan vastuu ja velvollisuus on paneutua nuorten hyvinvoinnin kokonaiskuvaan ja pyrkiä ratkaisemaan nuorten pahoinvoinnin syitä kestävästi ja pitkäjänteisesti. Vetoamme puolueisiin, että ensi kevään eduskuntavaaleissa puhuttaisiin nuorten tilanteesta ja tulevaisuudesta katuväkivaltaa merkittävästi laajemmin. Ilman nuoria meillä ei ole mitään.

nn

Jatkuvasti kasvava eriarvoistuminen näkyy taloudellisena, terveydellisenä, sosiaalisena ja koulutuksellisena kysymyksenä. Jopa joka neljäs nuori kärsii mielenterveyden häiriöistä. Noin kolmasosa nuorista kokee, että heidän elämänsä on merkityksetöntä ja vaikutusmahdollisuutensa vähäisiä. Nuorten kaduilla käyttämä väkivalta versoaa erityisesti nuorten systemaattisesta ohittamisesta ja ulossulkemisesta. Tarvitsemme toimia, joilla rikoksiin syyllistyneet nuoret joutuvat vastuuseen teoistaan, mutta samalla rakennetaan väylä ulos jengeistä ja rikollisesta toiminnasta.

nn

Nuorten tilanteeseen on reagoitava sen vaatimalla ratkaisukeskeisellä tarmolla ja keskittymällä ongelmaan kokonaisuutena, ei vain yksittäiseen oireeseen populistisesti iskien. Tulevaisuuden Suomi voi tasan yhtä hyvin kuin nykyisyyden nuoret.

nn

Lue koko vetoomus täältä!

Vastaa