SKP:n nuorisojärjestön Kommunistinuorten viides sääntömääräinen kokous pidettiin Jyväskylässä lauantaina 16.3. Paikkana toimi Sepänkeskus ja mukaan kokoukseen oli matkannut tovereita ympäri maan. Järjestöllemme tärkeää on mahdollisimman monen osallistumisen mahdollistaminen, ja siksi kustansimme tarvittaessa toverien matkoja. Vuosikokouksiimme on aina pystynyt osallistumaan myös etäyhteydellä.
SKP:n Jyväskylän piirijärjestön toverit olivat järjestäneet paikalle loistavat kokoustarjoilut, joista esitimme ison kiitoksen. Vuosikokouksen tehtävänä oli summata viime vuoden toimintaa, päättää tämän vuoden suuntaviivoista sekä muun muassa valita hallitus ja yhdistyksen toimihenkilöt.
Bex Tapanainen Tampereelta valittiin jatkamaan järjestön puheenjohtajana. Tapanainen on myös SKP:n keskuskomiteassa ja puolueen ehdokkaana kevään eurovaaleissa. Nyt hän aloittaa kolmannen vuotensa nuorisojärjestön johdossa.
Uudeksi pääsihteeriksi valittiin Arvo Lehtomäki Helsingistä. Arvo on toiminut jo joitakin vuosia Kommunistinuorissa sekä vaikuttaa aktiivisesti myös SKP:n ja puolueen työryhmän Punaisen sateenkaaren toiminnassa.
Uutena varapuheenjohtajana aloittaa Viivi Rantajääskö ja taloudenhoitajana jatkaa Erno Haverinen. Hallitukseen valittiin myös Tatu Ahonen, Tiina Heino, Niila Isojärvi, Elia Karlsson, Eelis Tomperi, Samuel Kallio (varajäsen) ja Aapo Kontiola (varajäsen). Onnittelut kaikille tovereille!
Jäsenmaksu 15 euroa päätettiin pitää ennallaan.
Lisää vuosikokouksen linjauksista voit lukea tulevasta maaliskuun Tiedonantajasta.