Kirjoittaja on lahtelainen Viivi Rantajääskö, Kommunistinuorten puheenjohtaja ja LANKA -verkoston aktiivi. Puheenvuorot annetaan yksityishenkilöinä, artikkeli ei edusta Kommunistinuorten linjauksia, vaan antaa mahdollisuuden keskustelun avaukselle ja näkemysten jaolle liikkeessämme.
Nykyisessä kommunistisessa työväenliikkeessä (ja enemmän myös “antikapitalistisessa” vasemmistossa) näkyy paljon toimijoita, jotka pääosin tyytyvät pyörittelemään peukaloitaan ja odottamaan että muutos tulisi. Heistä usein näkyy kyynisyys, vuosien rakentama katkeruus sitä kohtaan että “massan mieltä ei voi muuttaa”, “pienessä Suomessa (tai kylässäni) ei vain ole tarpeeksi kommunisteja lähtemään toimintaan” tai “kukaan paitsi minä ei tiedä miten rakentaa vallankumouksellista puoluetta”. Tämä ei ole siis yleistys koko liikkeestä, vaan kuvaukseni tietyntyyppisestä “kommunistista” jota pyrin kritisoimaan. Lääkkeeksi annan jonkinlaisen abstraktoidun ymmärrykseni siitä miten vallankumous saavutetaan ja miten sitä edeltävän prosessin eri vaiheilla edetään
Tämä kuvaamani mentaliteetti näyttäytyy usein defeatismina ja doomerismina, jo ennen kuin itse toimintaan on lähdetty. Mentaliteetti hyväksytään, tai keksitään muita syitä miksi “ihmiset eivät vain osallistu politiikkaan”. Organisaatiot toistavat samaa kaavaa: Toimintaa järjestetään -> Kukaan ei saavu paikalle -> Toiminta lakkautetaan. Tai sitten: Toimintaa järjestetään -> Mitään ei tapahdu -> Toimintaa ei analysoida ja kritisoida -> Toiminta järjestetään saman puutteellisen kaavan mukaan.
Ennen oman paikallisjärjestöni LANKA -verkoston eroa SKP:n Hämeen piiristä, todistimme vahvasti Hämeen piirin vanhempien toverien yllä mainittua mentaliteettia. He eivät suostuneet antamaan meille lankalaisille tilaa harjoittaa Hämeen “piirijärjestössä” minkäänlaista toimintaa, koska he näkivät että “se tulee epäonnistumaan koska Häme on liian harvaan asuttu alue, täällä ei vain ole tarpeeksi radikaaleja niinkuin pääkaupunkiseudulla tai tampereella”. Siitä huolimatta että Lahti on kuitenkin 120 000 asukkaan kaupunki, eikä todellakaan mikään porvariston keskittymä (kuten tuskin mikään alue Suomessa). Nyt yli puoli vuotta eromme jälkeen voimme todeta Hämeen piirijärjestön konkarien analyysin virheelliseksi, sillä LANKA -verkosto on onnistunut tuomaan järjestäytymisellään uusia vallankumouksellisia liikkeeseen, suuremman määrän kuin mitä osasimme edes odottaa.
Ihmisillä on aktiivinen halu vaikuttaa, halu saavuttaa tavoitteita. Koko elämämme on vaikuttamista. Yhteiskunta itsessään on tulos kaikkien ihmisten toiminnasta joka perustuu tarpeille ja tavoitteille. Tämä yhtälö ei ole +-0, vaan me organisoitumalla voimme todella aiheuttaa muutosta vaa’ankieleen. Kommunistiset puolueet eivät taistele jonkin abstraktin “kuun pimennyksen puolesta”, vaan vallankumouksen puolesta, koska jälkimmäinen on materiaalisesti saavutettavissa oleva hanke. Mutta miten se saavutetaan? Miten toteuttaa toimintaa kun minimimäärä aktiiveja laadukkaan toiminnan toteuttamiseksi on kerrytetty?
Haluan tässä tekstissä esittää abstraktion, joka toivottavasti voi tarjota eri tilanteissa oleville tovereille pohdittavaa seuraavista askelista. Abstraktio kulkee taaksepäin vallankumouksesta yksittäiseen aktiiviin asti. Todella nämä toimet eivät ole peräkkäisiä vaiheita, vaan prosesseja jotka edistävät tarkoitusperiämme.
Työväen aamunkoiton tehokkain ase: Työnseisaus ja kapina
Valta tulee kiväärin piipusta. Porvarin voimanlähteenä toimii ylijäämäarvon kerääminen. Työväen, pyrkiessään kääntämään piipun kohti porvaria, on otettava haltuunsa työvälineet ja katkaistava porvarin ylijäämäarvon keräys ja tuotantovälineiden hallussapito.
Kun työväki ei ole vielä tarpeeksi voimakas täyteen haltuunottoon, sen tehokkaimpana aseena on työnseisaus, eli lakko. Lakon pyrkimyksenä on sopia uudet säännöt porvarin kanssa, parantaen työväen materiaalista hyvinvointia ja taistelukykyä tulevissa kapinoissa. Pelkkiin lakkoilulla saatuihin voittoihin ei voida kuitenkaan tyytyä, sillä esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana, etenkin viime vuosien Orpo-Purra hallituskoalitiossa, porvaristo on näyttänyt miten se ajan kanssa tulee röyhkeästi ja nopeasti romuttamaan työväen voitot mitätöiden aikaisempien voittojen tulokset (mutta ei koskaan niiden historiallisia oppeja). Lopullinen päämäärä liikkeellemme, tulee siis aina olla vallankumous joka katkaisee porvarin kyvyn heikentää työväen puolustautumisasemaa.
Lakkoa korkeampi järjestäytymisen taso, on työvälineiden täysi haltuunotto eli täysin työväen hallussa olevien työvälineitä hallinnoivien rinnakkaisinstituutioiden luominen. Kun työväki on tähän ryhtynyt, porvari on aina tarttunut aseisiin työväkeä vastaan. Tästä porvariston historiallisesta tendenssistä nousee siis tarve työväelle riittävän korkean järjestäytymiskynnyksen saavutettuaan puolustautua porvarin aseellista hyökkäystä vastaan. Tarve puolustautua luo tarpeen tehokkaalle taisteluorganisaatiolle.
Otetaan ajankohtainen esimerkki Serbiasta. LANKA -verkoston kirjoitushetkellä työnalla olevassa analyysissa Serbian kevään 2025 tilanteesta todetaan, SKOJ:n ja NKJP:n kantaa myötäillen, että Serbian opiskelijamielenosoitusten anarko-liberaalien ryhmittymien tendenssit tulevat johtamaan opiskelijamielenosoitusten luomien rinnakkaisinstituutioiden murskaamiseen niin valtion kuin suurpääoman taholta. Jotta Serbiassa todella voitaisiin säilyttää luodut rinnakkaiset työläisinstituutiot, Serbian opiskelijamielenosoitusten luokkatietoisten ryhmittymien on kasvatettava vaikutusvaltaansa liikkeen hyödyntämissä taktiikoissa eli päällimmäisenä saada liike organisoitumaan vallankumoukselliseksi ja aseistetuksi kommunistiseksi puolueeksi, joka on kykenevä puolustamaan tehtäviä voittoja. Todennäköisesti Serbian tämänhetkinen tilanne, tulee kuitenkin mielestäni päättymään vielä kompromisseihin sortovallan kanssa, mikä kuitenkin tulee parantamaan huomattavasti Serbian työväen kykyä järjestäytyä tulevaisuudessa uuteen kapinaan.
Eli: ensin lakot joilla turvataan työväen hyvinvointi ja järjestäytyminen tuotantovälineiden haltuunottoa varten, sitten lopullinen haltuunotto ja haltuunoton puolustaminen kun aika on oikea. Siinä on vallankumouksen aamunkoiton resepti.
Kampanjat ja taisteluorganisaation rakentaminen
Mutta miten pääsemme edes lakkoilupisteeseen?
Laajemmasta organisaatioiden rakentamisesta ja niistä onnistuneista periaatteista mitä LANKA on hyödyntänyt, ohjaan lukijan tutustumaan LANKA -verkoston Järjestäytymisen 101 -lehtiseen, joka löytyy LANKA:n nettisivuilta osoitteesta https://lankaverkosto.fi/jarjestaytymisen101/
Tässä tekstissä keskityn organisaatiorakenteiden ja jäsenhankinnan sijaan enemmän kartoitustyön ja kampanjoiden avaamiseen, ottaen inspiraatiota Douglas Hyden “Dedication and Leadership” (suom. Omistautuminen ja johtaminen) -teoksesta, joka kuvaa Kommunistisen puolueen toimintaperiaatteita 60-luvun britanniassa.
Koen että massojen järjestäytymistahtoa, kykyä ja luokkaymmärrystä kohottavat kaikkein parhaiten heitä kuulevat ja heitä aktiivisesti osallistavat kampanjat.
Kampanjat voivat olla yleislaatuisia, kuten vaalikampanjoita tai taistelua yleisistä kapitalismin laaduista kuten työajan lyhentämisestä (ks. tekstini “Miksi porvaristo ei tule koskaan taipumaan työajan lyhentämiseen” 2023). Mutta kaikkein tehokkaimpia kampanjat ovat, kun ne pureutuvat täsmällisesti johonkin ajankohtaiseen ja yksittäiselle työläiselle merkittävään aiheeseen eli kun ne siirtyvät kapitalismin yleisluonteisista kamppailuista yksityiseen kamppailuun.
Emme voi koskaan olettaa olevamme perillä massojen tarpeista tai huolista, mutta voimme aina olettaa että yksityisiä kamppailuja on olemassa koska kapitalismi luo aina ristiriitoja. Näitä kamppailuja metsästääksemme on meidän tehtävä niin kutsuttua kartoitustoimintaa eli suoraan massoille jalkautumista. Emme voi olettaa että massat tulevat kertomaan huolensa meille, meidän on löydettävä massojen luokse.
Eri ryhmät saavutetaan eri kartoitustaktiikoita hyödyntäen. Olemme esimerkiksi huomanneet selvän eron LANKA:ssa telttakampanjoidemme ja haastattelukampanjoidemme tuloksissa: teltalle saapuvat herkemmin juttelemaan vanhemmat ikäryhmät, mutta kaduilla muussa tilanteessa haastateltaviksi suostuvat yleensä nuoremmat. Ero on ainakin meillä Lahdessa hyvin selkeä, ja uskaltaisin sanoa että raja siinä saavutammeko henkilön todennäköisemmin haastatteluilla vai teltalla menee noin 40 ikävuoden kohdalla. Omassa organisaatiossamme heikoimpana on tällä hetkellä naapurikartoitus, mutta sitäkään ei voi unohtaa.
Suositankin siis kartoitustyötä harjoittavan organisaation, systemaattisesti pyrkivän hyödyntämään ainakin jokaista seuraavista taktiikoista, mahdollisimman suuren massojen kartoituspalasen keräämiseksi:
- Työpaikalla tapahtuva kartoitus
- Naapurustossa tapahtuva kartoitus
- Telttakampanjakartoitus
- Haastattelukampanjakartoitus
- Kartoitustoiminta muissa kansalaisjärjestöissä.
Kun kartoitus tuottaa tulosta ja tavoittaa yksityisen ristiriidan joka koskettaa kuitenkin huomattavaa joukkoa, aloitamme ristiriidan ratkaisemiseksi kampanjan. Tämä on kriittisimpiä organisaatiokehityksen vaiheita, missä en voi sanoa näkeväni tällä hetkellä yhdenkään vallankumouksellisen organisaation täysimääräisesti onnistuvan.
Otan esimerkiksi SKP:n Soteryhmän alkuvuonna 2024 alulle paneman Lääkekorvausten alkuomavastuukampanjan, jota myös itse olin todistamassa ja sen toteutusta analysoimassa:
“Meidän yhdeksän vastuuhenkilön lisäksi aloitteen eteen teki töitä lukuisa joukko järjestöaktiiveja eri puolilla Suomea. Aktiiviporukka oli kuitenkin kovin pieni. Telegram-ryhmän tavoite laajentaa tekijöiden joukkoa ei toiminut. Näin jälkikäteen ajatellen toimijoiden määrää olisi saatu kasvatettua toisenlaisella lähestymistavalla. Lähetimme atomisoituja viestejä, joissa oli materiaalia ja kehotus kerätä allekirjoituksia. Sen sijaan meidän olisi pitänyt ymmärtää osallistaa ihmisiä, kutsua mukaan yhdessä järjestämään toimintaa. Kokemus, että osallistuu ja voi vaikuttaa, on olennaisen tärkeää.” (SKP:n Sote-ryhmä, Riitta Tynjä, 10.7.2024 “Tämä matka kannatti tehdä”.)
Sote-ryhmän kampanja, tärkeästä ja ytimekkäästä aiheestaan huolimatta siis ei tuottanut odotettua tulosta. Kuitenkin ehkä tärkeintä ja arvokkainta tässä kampanjassa nähdäkseni on, että Sote-ryhmä a) analysoi kampanjasta onnistumista ja b) julkaisi avoimesti kampanjasta tietoa onnistumisista ja epäonnistumisista mistä muut voivat ottaa koppia. Ja erityisesti edellä lainattu ryhmän tuottama itsekritiikki osuu mielestäni täysin kampanjan suurimman ongelman naulan kantaan!
Yleisesti kommunistisen liikkeen – niin omien organisaatioideni Kommunistinuorten ja LANKA:n kuin muidenkin – on mielestäni tehtävä suurta parannusta siinä, että ratkaisuista ei vaan puhuta vaan niistä muodostetaan työväkeä aidosti osallistavia kampanjoita. Prosessin tulisi siis mennä niin, että työväeltä haetaan kartoituksen avulla akuutit yksityiset ristiriidat ja työväelle tuodaan takaisin teoreettinen ratkaisu JA TYÖKALUNA kommunistisen organisaation johtama osallistava järjestäytyminen joka vetää nyt agitoidun vihaisen työläisen itsekin mukaan osallistavaan organisaatioon taistelemaan rinta rinnan kommunistien kanssa tämän yksityisen ristiriidan ratkaisemiseksi. (Onko ristiriidan oltava ratkaistavissa jotta työläinen jatkaa osana liikettä? Tätäkin kysymystä käsittelen tekstissäni “Miksi porvaristo ei tule koskaan taipumaan työajan lyhentämiseen” 2023)
Näin työväen omat järjestäytymistaidot kasvavat, näin liikkeemme rakentaa puoluekurin alaisia yhteyksiä ja jäsenistöään. Näin pääsemme pisteeseen, jossa voimme todella ottaa työvälineet haltuumme.
Ensimmäiset toverit
Mutta kuka toteuttaa luokkatietoiset kampanjat?
Näen että kommunistisen organisaation toiminnan alkuun saattamisen ensimmäiseen kunnon kukoistamiseen tarvitaan vähintään kolme vallankumoukselliseen työhön marxilais-leniniläisin perusperiaattein sitoutunutta, maantieteellisesti ja sosiaalisesti läheistä toveria, jotka ovat jollain tasolla aktiivisia yhteisen organisaation alla. He toisin sanoen omaavat jokseenkin yhtenäisen ja korrektin linjan todellisuuteen vaikuttamiseksi ja harjoittavat toimivaa viestintää ja vastuunjakoa.
Näitä tovereita kuvaavat mielestäni seuraavat ominaisuudet: aktiivinen oppiminen, opitun jakaminen, opitun luova käytäntöönpano, palava himo järjestelmän muutokselle, ymmärrys luokkayhtenäisyydestä ja rohkeus mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
Miksi vähintään kolme? Tämä ei ole mikään tieteellinen numero vaan hahmotus siitä miten toverimäärän kasvaessa tietotaidon, vastuunjaon ja ajankäytön mahdollisuudet kasvavat spontaanisti jokaisen täydentäessä ja inspiroidessa toista. Tällä numerolla en niinkään tarkoita koko organisaation kokoa (olisi surkuhupaisaa jos kolme toveria maagisesti olisivat löytäneet toisensa ja täyttäisivät tyhjästä nämä kriteerit) vaan ns. omistautuneiden ja johtoon kykenevien toverien määrää.
Antaakseni esimerkin, koen että LANKA -verkosto kirjoitushetkellä omaa vähintään x tämän laatuista toveria. Samaan aikaan LANKA:ssa aktiivisena eri tasoisesti toimintaan sitoutuneita (riippuen vähän minkälaiseen aktiivisuuteen raja asetetaan) on yhteensä noin vähintään 2x ja max 4.25x toveria. Eli siis huomattavasti suurempi määrä jälkimmäisiä.
Tässä nousee esiin tärkeä puoli: nämä edellä mainitut ominaisuudet ovat opittuja ja rakentuvat kokemuksen myötä (josta myös luontaisesti selittyy organisaation nämä kriteerit erinäisistä syistä vielä täyttämättömien toverien runsaus). Sille on syynsä miksi useimmat marxilaiset organisaatiot aloittavat toimintansa opintotoiminnalla kuten lukupiireillä ja esitelmätilaisuuksilla. Tavoite on usein saada osallistujien tietotaito yhtenäisemmäksi ja laadukkaammaksi jotta seuraavat (sillä järjestäytymishetkellä tuntemattomat) askeleet kyetään ottamaan. Jos joku täyttää jo yllä mainitut laadut, on vain ajan kysymys (ja oikeisiin ihmisiin oikeassa hetkessä törmääminen) milloin loput vähintään kaksi toveria muodostuvat, sillä tämä yksi toveri voi nopeasti ja tehokkaasti iskostaa muihin oppimansa ja näyttää esimerkkiä vallankumouksellisesta toiminnasta.
Samalla nousee esiin kritiikki tietynasteista liikkeessämme ilmenevää salakerhoilua kohtaan. Jos organisaatio asettaa itselleen vaatimuksen tietyn tasoisesta jäsenistöstä, kuinka uudet jäsenet löytävät organisaatioon? Mistä he saavat järjestäytymiskokemukset jotka kouluttaisivat heidät vaaditulle tasolle? Tietenkin vallankumoukselliset organisaatiot eivät voi hyväksyä jokaista jäsenikseen, mutta rajaa ei voi asettaa liian korkealle. Esim. LANKA -verkosto lähtökohtaisesti tällä hetkellä toivottaa tervetulleiksi kaikki vallankumoukselliseen toimintaan tutustumisesta kiinnostuneet, mutta rajaa ne henkilöt ulkopuolelle jotka rikkovat aktiivisesti ja varoituksista huolimatta puoluekuria (eli toimivat linjauksia vastaan, satuttaen organisaation tarkoitusperiä).
Kampanjoidessamme olen joiltain muuten poliittisesti aktiivisilta liberaaleilta vasemmistolaisilta saanut silloin tällöin kuulla: “Mukaan aktioonne voimme tulla, mutta emme mihinkään lukupiiriin lähde!”. Lausahdus on huvittava. Miten muuten, arvon “antikapitalisti”, kuin opintotoiminnan kautta, voimme todella yhtenäistää linjamme ja aloittaa taisteluorganisaation rakentamisen? Jos emme käy opintoprosessia ja sen tuottamaa yhtenäistämistä läpi, tulemme päätymään vain yksittäisten spontaanien aktioiden – eikä pitkäjänteistä työtä tai luokkatietoisesti työväkeä osallistavien taisteluorganisaatioiden – rakentamiseen, jotka lopulta hiipuvat tyhjään.
Muista aina, että et ole yksin. Et ole ainoa joka näkee kapitalismin ristiriidat ja haluaa kaataa järjestelmän, etenkään vuonna 2025. Muista siis aina olla järjestäytynyt. On parempi olla osa rikkinäistä organisaatiota kuin ei organisaatiota ollenkaan jotta voi kehittää omia suhteitaan, tietotaitoaan ja löytää tovereita joiden kanssa voi aloittaa todellisen kommunistisen organisaation rakentamistyön ja oman tietotaidon kehityksen. Tutustu organisaatioihin, tutustu eri toimijoihin! Loppu defeatismille liikkessämme! Rakennetaan yhdessä uusi ja vahvempi kommunistisen liikkeen aalto, alkaen tänään.
Nuori (alle 35v) toveri! Kutsun sinut lämpimästi mukaan valtakunnalliseen toimintaan Kommunistinuoriin ja yleisesti kaikenikäisille tovereille voin suositella paikallisorganisaatiotani LANKA -verkostoa hyvänä paikkana tutustua kommunistiseen toimintaan.
Viivi Rantajääskö, 19.04.2025 (Viimeistä kappaletta muokattu 24.04.2025)
Editoineet: Roni Savolainen ja Aleksis Haapalainen