Kategoriat
Ajankohtaista

Tule Naton vastaiseen rauhanmielenosoitukseen Helsinkiin 15.5.!

Mielenosoitus Natoon liittymistä vastaan Helsingin Senaatintorilla sunnuntaina 15.5. klo 13. nn Mediatietojen perusteella Suomen valtionjohto tekee päätöksen Nato-jäsenyyden hakemisesta lähiviikkojen aikana. Suomen kansainväliseen asemaan vuosikymmeniksi vaikuttava päätös on tapahtumassa hengästyttävällä aikataululla ilman, että kansalaisten todellista tukea sille oltaisiin mitattu kansanäänestyksessä tai eduskuntavaaleissa. nn Mielestämme Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama pelko ja oikeutettu tuohtumus eivät ole riittäviä syitä […]

Kategoriat
Ajankohtaista

Pääsihteeri Jiri Mäntysalon vappupuhe 2022

Katso vappupuhe videona Kommunistinuorten tubesta! nn Hyvät toverit!nnIhan ensiksi, oman ja edustamani järjestön puolesta, hyvää ja taistelevaa vappua! Monesti ihmiset kuvailevat iloisia tapahtumia ja tilanteita, että ”ihan kuin joulu tulisi”, mutta voisin itse kyllä puhua siinä tilanteessa ihan reilusti vapusta. Parin vuoden tauon jälkeen perinteiset vappumarssit ja fyysiset tapahtumat onnistuvat taas. Koronapandemian hinta on ollut […]

Kategoriat
Ajankohtaista

Ruotsin lähiömellakat

Tanskalais-ruotsalainen äärioikeistolaispoliitikko ja asianajaja Rasmus Paludanin Koraanin poltto oli kipinä, joka sytytti maahanmuuttajataustaisten mellakat Ruotsin lähiöissä pääsiäisviikonloppuna. nn Ruotsi on jo pitkään kohdellut maahanmuuttajataustaisia asukkaitaan huonosti, jonka vuoksi maahanmuuttajataustaiset ovat köyhimpiä ja sorretuimpia joukkoja Ruotsissa. Tosiasiallinen segregaatio lähiöihin kokoaa joukkoja yhteen ja luo heihin yhteenkuuluvuutta ja uskallusta. Heidän oikeutettu vastarintansa todistaa tämän. n Poliisin aiheuttama […]

Kategoriat
Ajankohtaista

Komnuorten pk-seudun osaston keskustelu paremmasta työajasta 27.4.

Kommunistinuorten pk-seudun osasto järjestää avoimen hybridikeskustelun paremmasta työajasta, sen soveltuvuudesta eri aloille sekä sen mahdollisuuksista toimia väylänä työhyvinvoinnin lisäämiseen ja työvoimapulan ratkaisuun. nn Puheenvuoron käyttää Kommunistinuorten hallituksen jäsen Arvo Lehtomäki. Keskustelua vetää Kommunistinuorten pääsihteeri Jiri Mäntysalo. nn Keskustelu pidetään Pitäjänmäen kirjaston Ryhmätyötilassa (Jousipolku 1, Helsinki) keskiviikkona 27.4. klo 17-19. HUOM! Tilaan mahtuu 8 henkilöä. Osallistua […]

Kategoriat
Ajankohtaista

Vappuna Helsingissä marssitaan Punaisessa blokissa!

Tervetuloa Helsingin vappumarssin Punaiseen blokkiin! nn Vappu on työväen merkittävin kansainvälinen mielenosoitus- ja juhlapäivä. Tänä vappuna nostamme punaliput etenkin rauhan, parempien työehtojen ja ympäristötekojen puolesta. nn Tule marssimaan kanssamme työväen vappukulkueen Punaiseen blokkiin sunnuntaina 1.5.2022! nn Ei Natolle, ei militarismille! Osoitamme mieltä asevarustelun paisuttamista ja Suomen Natoon liittämistä vastaan. Nato-jäsenyys ei lisää Suomen turvallisuutta vaan […]

Kategoriat
Ajankohtaista

Uusilla rintamerkeillä rauhanviestiä näkyviin!

Upouudet ja aina ajankohtaiset rauhanmerkit saat hankittua itsellesi laittamalla meille viestiä osoitteeseen kommunistinuoret@gmail.com tai somessa! Kerro samalla montako rintamerkkiä haluat ostaa ja kumpaa, RAUHA- vai PAX-tekstillä varustettua, merkkiä.

Kategoriat
Ajankohtaista

Rasisminvastaisessa taistelussa on tilaa jokaiselle

Eriarvoistavasta markkinaehtoisesta politiikasta on päästävä irti. Kommunistinuoret muistuttaa rasisminvastaisella viikolla, että antirasistinen työ on samalla kytkettävä antikapitalistiseen aktivismiin. Sorto ja työväenluokan alistaminen loppuu vasta, kun sitä ylläpitävä systeemi on kumottu. n nSuomessa ja maailmalla ollaan kaukana syrjinnän ja rasismin lopullisesta kitkemisestä. Tämän nopeuttamiseksi tarvitaan sekä nopeita pienempiä toimenpiteitä että systeemin juuriin meneviä rakenteellisia muutoksia. Ison […]